Musiikki. Todella tärkeä osa elämääni.

Lempilaulajia mulla on edelleen kolme. Hayko, Lenny Kravitz ja Gwen Stefani. Näiden musiikin kuuntelemisen aloittamiseen jokaiseen liittyy tarina.

Lennyn kuuntelemisen aloitin 6-vuotiaana. Kyllä, olin niin pieni. Eskarissa oli joku ihme juttu, jossa eskaritädit soittivat meille jotakin. Silloin kuulin Lennyn kappaleen Can't get you off my mind. Kotoa löytyi Lennyn levy, jota popittelin huoneessani.

Gweniä aloin kuunnella 2004. Elämäni oli alamäessä, aloin laihtua, kaikki koulukiusaamisen takia (minua kiusattiin nelosella ja vitosella.) Kuulin No Doubtia, jonka kautta hain Gwenin omaa musaa. Vaikka edelleenkin joskus kuuntelen No Doubtia, Gwen on kuitenkin enemmän suosikki, sillä hän on tehnyt soolourallaan paljon parempaa musaa kuin No Doubtin aikana. Eka Gwenin oma kappale jonka kuulin oli Cool, jonka kuulin 23.12.2004. Siitä asti olen fanittanut Gweniä.

Hayko on uusin. Hänen viisukappaleensa vuonna 2007, "Anytime you need" nousi koko kisan suosikikseni sanojensa ja melodiansa takia. Tuohon aikaan juuri erosin poikaystävästäni, jonka kanssa olin vuoden. Kappale sai minut itkemään. Armenian reissulla sain käteen Haykon levyn, josta en päästä irti ikinä. Muistan vieläkin sen kun kuulin Anytime you needin ekaa kertaa, muistan sen tunnekuohun.